Oletko tekijä tai tuleva yhteistyökumppani? Ole yhteydessä meihin.

Rakennusala imaisi uuteen ammattiin

Uratarinat

Tallinnasta kotoisin oleva Viktoria Svent ajautui sattumalta rakennusalalle, kun etsi liiketalouden opintoihinsa harjoittelupaikkaa. Onneksi näin kävi, sillä ala tuntuu nyt omalta.

Liiketaloutta kymmenen vuoden yrittäjyyden jälkeen opiskelemaan lähtenyt Viktoria Svent pääsi keväällä 2019 harjoittelijaksi vastaperustettuun WestGroupiin. Sieltä avautui uusi ura laskenta-asiantuntijana.

– On ollut tosi hienoa olla mukana heti yrityksen alkutaipaleelta ja oppia samalla uutta alaa. Ympärilläni on kokeneita rakentamisen konkareita, heiltä voin ammentaa niin paljon.

Tallinnasta kotoisin oleva Viktoria toi WestGroupiin rutkasti kielitaitoa: hän hallitsee viron, venäjän, suomen ja englannin kielen. Tästä on hyötyä, sillä se mahdollistaa kansainvälisen kaupankäynnin.

Liiketalouden ammattitutkinto antoi uuteen työhön hyvän perustan, mutta kustannuslaskennan osaajaksi Viktoria oppii työtä tehden. Hän selvittää ja laskee tarjouspyyntöihin kustannukset ja materiaalimenekin, jotka sitten tiimissä vielä yhdessä käydään läpi. Hänestä se on hyvä systeemi, näin asiat tulevat varmasti mietittyä ja jokainen yksityiskohta tarkastettua. Samalla tapahtuu koko ajan uuden oppimista.

Avoin ilmapiiri tukee kasvua

Viktoria kehuu WestGroupin tiimiä, jossa jokaisella on lupa kysyä ja kyseenalaistaa. Avoin, kaikkien mielipidettä arvostava ja keskusteleva ilmapiiri luo luottamusta ja tukee myös ammatillista kasvua.

– On upeaa, että sattumalta päädyin tänne WestGroupiin töihin, olen todella innostunut rakennusalasta, joka tuntuu nyt niin omalta jutultani, hän iloitsee.

Uusia kohteita on tullut Viktorialle laskettavaksi kiihtyvää tahtia. Monet kohteista ovat olleet teollisuus- ja liikuntahalleja.

– Mielenkiintoista tässä työssä on, että jokainen kohde on erilainen. Kustannusten ja tarvikkeiden määrän laskeminen on erityisen haastavaa saneerauskohteissa, joissa työn edetessä ilmenevät yllätykset vievät pohjaa laskelmilta. Unelmakohteeni tällä hetkellä on kerrostalo, jossa on paljon yksityiskohtia, selvitettävää ja laskettavaa.

Vapaa-ajallaan Viktoria pelaa monen muun WestGroupissa töissä olevan tavoin padelia – tietysti yrityksen rakentamassa hallissa.

– Padel on hauska sosiaalinen pallopeli. Siinä saa samanaikaisesti liikuntaa ja yhdessäoloa, hän kehuu.